sunnuntai 1. toukokuuta 2016

TALVIKUVIA 2016

Viikko Saariselällä ja pari Pelkosenniemen Pyhätunturilla huhtikuussa sen vaatimattoman "pokkarin" kera tuotti muutaman kuvan. Nyt olisin tarvinnut tehokkaampaa kameraa, sillä mielenkiintoisia aiheita löytyi monia!

Rumakuru 2016
Aurinkoa kohti
Alaspäin
Ylöspäin
Lumisilta ja Pyhätunturi
"Uusi lumi vanhan surma"

Tarkkailija on Hiiripöllö
Aurinkopuro
Sumua Astelin rannassa
Kuusen mutka
Muurahaiset heräävät
Kuvat ovat omia, kamera Canon Ixus 220 Hs 12,1 MP


perjantai 1. huhtikuuta 2016

TULI TUHOSI KARTANON

Entinen työpaikkani tuhoutui


Toimin yrittäjänä siellä kuutisen vuotta ja nyt siellä ei enää ole ulkoisesti jäljellä kuin vanha tallirakennus. Tuli tuhosi jo -90 luvun alussa  henkilökunnan alkuperäisen asuinrakennuksen. Vanhan kellarikerroksen päälle silloinen omistaja rakennutti uuden asunnon.
 Tämänhetkinen omistaja on saneeranut koko alueen rakennukset, ainakin ulkoisesti nykyajan vaatimuksia vastaavaksi.

Lehtileike on 1.3.2016 Etelä-Saimaa lehdessä julkaistu. Muut kuvat ovat omiani tai ystävieni aikaansaannoksia 1980 luvulta. Viimeisenä on valokuvia tuhoutuneesta 50 metriä pitkästä päärakennuksesta joka oli rakennettu 1900-luvun alkupuolella taitavasti sen ajan hirsitekniikalla.




Kuvat 1980 -luvulta




Tyylikästä ja vapaaehtoista ruohonleikkuuta tulevalla caravaanarien alueella


Kuvia maaliskuussa 2016 

Vain vanha talli/navettarakennus on enää pystyssä entisellään








Jää hyvästi aika entinen