keskiviikko 9. toukokuuta 2018

ELÄVÄN ELÄMÄN PÄIVITYKSIÄ 2







SATA TAVOITTEENA

Ja terveenä, kohta täyttyy kolme varttia ja tulee viisi vuotta vakavan sairastumisen diagnoosista!

Tänään lääkäriltä jälleen puhtaat paperit. Olen kiitollinen Etelä-Karjalan keskussairaalan syöpähoidon tehokkuudesta vuonna 2013-2014!

Hyvää Helatorstaita ja kevään jatkoa seuraajilleni!

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

KESÄKUVIA 1, 2017

IHMISEN VARAOSIA JA VAIHTELEVAA SÄÄTÄ

On mukavaa elää tämänhetkisessä maailmassa. Nykyään meille ihmisille on lääketiede kehittänyt monenlaisia varaosia. Alkuvuodesta olin kaihileikkauksessa, jonka tuloksena näköni toisessa silmässä parani niin, että näen kauas paremmin ilman silmälaseja! Mykiötä käsiteltiin ultraäänellä ja poistetun massan tilalle asetetettiin muovinen silmänsisäinen linssi.
Hiihtokauden jälkeen toukokuun alussa, sain uuden polvinivelen (nylonia ja "happoterästä"). Nyt, runsaan parin kuukauden jälkeen olen pyöräillyt heinäkuussa runsaat 200 kilometriä (20 - 50 km:n lenkkejä). Olen tyytyväinen saamiini "varaosiin"!

Kesän tuleminen oli tänä vuonna sitä kuuluisaa "soutamista ja huopaamista". Kesäkuun ensimmäisenä päivänä matkalla Jyväskylän suuntaan keskellä päivää satoi lunta ja räntää, lämpötilan laskiessa +1,5 asteeseen Celsiusta!
Viileätä keliä on jatkunut tähän saakka, sateiden tuomasta vaihteluista ja muutamasta aurinkoisesta päivästä ei ole paljon kerrottavaa.
Silloin tällöin on poutaisia hetkiä löytynyt luonnon moninaiseen valokuvaamiseen...

Oravan torkkuhetki

Auton tietokone varoittaa liukkaudesta!





Rhododendron ´Helsinki University´







HYVÄÄ KESÄN JATKOA!