sunnuntai 27. helmikuuta 2011

AIKA ON KULUTUSTAVARAA…




Tunnelmaan Janis Joplinin Mercedes Benz videon kera! Vihjeen musiikkiin sain oudolta kukkaislapselta...oliskohan ollut -70 luvun hippi!


MB 280 CE vm. 1969

Tulin sen huomaamaan (aika on kulutustavaraa) tutkiessani hankintaani pala palalta vai sanoisinko osa osalta?!

Mitä pitemmälle ”inventaario” edistyi, sitä masentavampaa oli tulos. Ruostetta löytyi aina vain lisää ja sen myötä myös tuhoutunutta rautaa paikattavaksi. Lisäksi puuttui monia osia tai ne olivat menneet pitkästä lepotilasta käyttökelvottomiksi. Hitsattavaa, pientä ja isoa reikää, löytyi pariksi kuukaudeksi! Tosin en tehnyt kahdeksan tunnin päiviä, enkä joka päivä ollenkaan. Siinä ohessa tuli kuitenkin vähin erin poistettua maalit koko autosta. 

Eniten oli askarruttanut moottori, joka ei ollut käynnistynyt kansiremontin jälkeen. Tietojen mukaan moottori oli täysremontin jälkeen ollut liikenteessä vain 70 tkm.  Purkaessani suuttimia paljastui samalla moottorin lakkoilukin, jostain syystä olivat unohtuneet tiivisteet pois ja tietäähän sen mitä siitä seuraa! Onneksi ystäväni AK oli alan miehiä. Hän puhdisti polttoainejärjestelmän ja testasi sekä laittoi säädöt kohdalleen. Lokakuun lopulla kone hörähti käyntiin muutaman yrityksen jälkeen mikä lisäsi uskoa tulevaisuuteen tämän Mersun kohdalla. 

Harrastelijana olin aiemmin korjaillut autojani useastikin ja rakentanut parista kolari Saabista yhden menopelin. Mutta tämä projekti osoittautui melkolailla haastavaksi jo ajoneuvon iän vuoksi ja osia piti kotimaan ohessa etsiä Saksastakin. Piti opetella myös verhoilua ja perussaumantekoa. Tietysti aloitin nahalla verhoilun siitä vaikeimmasta eli kojelaudasta. Tietoni eivät olleet riittäviä nahan käyttäytymisen suhteen ja vieläkin kirveltää työn jälki, joka ei aivan tyydytä. Kotiompelukone ei myöskään ollut tarkoitettu moiseen nahkaverhoiluun. Jälkeenpäin tuli hankittua tehokkaampi kone ja joskus vielä korjaan ne virheet, kunhan kerkiän...;)

Kaiken kaikkiaan aikaa kului siihen kunnostukseen runsaat 1200 tuntia parin vuoden aikana. Lopputulos oli kuitenkin suhteellisen tyydyttävä. Klassikko viettää nyt ansaittua talvilepoa lämpimässä tallissa ja odottaa tulevan kesän reissuja aurinkoisilla maanteillä. 

Video on kunnostuksen eri vaiheista koottu, joten pähkäilemään miten romusta kuoriutui sittenkin liikkuva Mercedes Benz.

lauantai 12. helmikuuta 2011

ROMURAUTA?

Niinpä... erikoinen hankintani seistä nökötti pihamaalla kuormaliina vielä kiinni etuakselissa. Itse aloin syynätä pala palalta tätä "uutta" ihastustani sillä silmällä, että miten olis... jos... vaikka... hmh? Ei kuitenkaan. Oldtimer ei suostunut käynnistymään 17 vuotta sitten remontin jälkeen, eikä halunnut sitä nytkään. Lisäksi vaihteet olivat jumissa sekä nesteet kytkimestä tipotiessään. Sisustusta oli irroitettu, samoinkuin ulkopuoliset koristelistat. Nämät kaikki irto-osat kaivettiin entisen omistajan toimesta monesta eri paikasta ja kun ne sullottiin autoon, niin kuljettaja ei olisi sisälle mahtunut!


Hyvää noissa irroitetuissa penkeissä oli se, että ne voitiin nostaa suoraan pakettiautoon lähtiessäni eteläiseen naapurimaahan. Olin saanut ystävän kautta tietooni hyvän verhoilijan siellä. Verhoilua koko sisusta kaipasikin,  kun se oli tärvelty aiemmin kellertävällä "sohvakankaalla". 
Penkit olivat Viron puolella runsaan vuoden (eipä ollut täällä varastointi ongelmia). Sieltä hankin myös verhoiluun käytetyt nahat kukkarolle sopivaan hintaan. Penkkien verhoilukin onnistui hintaansa ja käytettyyn aikaan nähden todella tyydyttävästi! 


Teen tarinasta kuvakertomuksen, jonka julkaisen seuraavassa blogissa.


keskiviikko 9. helmikuuta 2011

RAUTAA JA ROMUA

Maailmassa on paljon erilaisia asioita, jotka olen kokenut itselleni haasteena. Ellei oteta huomioon nyt toteutumassa olevaa projektia ja unelmaa, olisin pitänyt jo takavuosien haasteita merkittävinä, joista edellisessä vierähti runsaat pari vuotta. Se oli ulkoisesti kohtalaisessa kunnossa olleen vanhan Mersun "aihiosta" rakennettu liikkuva menopeli.

Paljon ei tarvinnut euroja latoa tiskiin hakiessani auton neljänsadan kilometrin päässä olevasta länsirannikon saaresta. Ystäviä ja sukulaisia hyväksikäyttäen sain kuljetuskalustonkin sopivasti järjestettyä, kun toimin itse säföörinä. Eipä siinä enää kauan odoteltu... isokokoinen peräkärry Mondeon perään ja kunnon veturia kaverilta hakemaan. Sitten suunta länteen kauniissa kevätsäässä. Osoite löytyi melko helposti, koska maisemat oli entuudestaan tuttuja minulle. Klassikon aihio (poissa käytöstä 17 v.) saatiin pienen notkistelun jälkeen traileriin vinssin avulla. Ja eikun kotia kohti.
Puolimatkan krouvissa kahvittelimme rankkasateen vasyttämänä. Huolettomana sammutin veturina olleen maasturin, koska se oli toiminut tähänkin saakka moitteetta. Mutta kuinka ollakaan, käynnistäessä palvelijaa, se ei inahtanutkaan. Eihän siinä ollut muuta tehtävissä, kuin sateeseen vikaa etsimään...vika löytyi tietenkin vanhasta akusta, joka oli varmaan kosteusvuodon takia tyhjentynyt. Saimme ystävällisen yötyöläisen Transitista virtaa, mutta eipä kone vieläkään hörähtänyt! Piti irroittaa perävaunu ja herättää vetämällä mokoma juhta töihin. Lämmin kun oli (huhtikuun loppua) keli ja kone, niin lähtihän se viimein runksuttamaan.
Loppumatka sujui mukavasti, kun ilmakin muuttui kuivemmaksi. En silloin vielä aavistanut mitä olin käsiini saanut..!?

Vielä kysymysmerkkinä?